Iisalmi — Lappeenranta (Saimaan kierros)

Jo pitkään oli tehnyt mieli nähdä Suomen sisäiset vesitiet. Niistä yksi parhaita lienee tuo "Vuoksen ylävesistön" eli Suur-Saimaan reitti aina Iisalmesta Lappeenrantaan ja siitä eteenpäin Viipurin kautta Suomenlahteen.

Purjeveneemme (hollantilainen Contest-30) varsinainen kotisatama on Perämeren rannalla, Haukiputaan Kiviniemessä, mutta syksyllä 2019 se päätettiin tuoda rekalla Suomussalmelle. Tuonnin eräs tarkoitus oli veneen kunnostaminen (lähellä asuntoamme), mutta päätarkoituksena oli ennen kaikkea tämä tuleva reissu Iisalmesta eteenpäin. Suomussalmi oli siis välietappi, mutta turhan pitkä sellainen.

Kuten yleisesti on saatu kokea, niin myös tässä tuttu tauti sotki suunnitelmat. Onneksi tänä vuonna (mansikkasadon jälkeen) pääsimme vihdoin tuumasta toimeen. Elokuun alussa kajaanilainen, kerrassaan komea rekka vei 5,5 tonnia painavan veneen Iisalmen laituriin, suoraan elintärkeän Olvi-tehtaan edustalle.

Kun vene oli onnellisesti saatu omaan elementtiinsä ja loppuvalmistelut tehty, vaimoni Päivi ja laivakoiramme Walma astuivat veneeseen ja matkamme alkoi. Koska Iisalmi osoittautui yllättävän mukavaksi paikkakunnaksi jäimme sittenkin kahdeksi yöksi rantaan. Iisalmen laivarannalla oli tarjolla kaikki veneilijän tarvitsemat palvelut (sähkö, suihku, wc ja pesukone) sekä sen lisäksi viihtyisä rantaravintola. Kaupungista saa rannan puolelta aivan erilaisen kuvan kuin 5-tietä ohikiittäessä. Meistä tulikin Iisalmi-faneja, varsinkin sen jälkeen kun kuulimme miten elinvoimainen sen alueen talous on. Siellähän tehdään työtä ja vientituloja!

Iisalmi — Maaninka (37 merimailia)

Vähäinen tuuli oli vastaan, joten lähdimme koneella. Heti alkuun, kun Iisalmen Porovesi jäi taakse, ilmestyi Peltosalmen silta (eli Itikkasalmen silta), jota kauko-ohjataan Varkauden Taipalekanavan kautta. Soitto sinne (029 534 3272) johti nopeasti tulokseen ja ensimmäinen maantie oli kuitattu.

Navigoinnin kannalta ostimme tietysti perinteiset merikortit, mutta tablettiin latasin myös tuon kätevän ja ilmaisen SailMate-sovelluksen. Varsinkin merellä pätevä Wärtsilä iSailor ei valitettavasti toimi sisävesille ja siksi vaihto SailMateen oli tässä tarpeen. Peltosalmen sillan jälkeen tulimme Nerkoonjärvelle. Nerkoonjärven rannoilla näkyi jo heti mistä Pohjois-Savon maatalous elää: lihasta ja maidosta. Hyvä niin, sanoo agronomi! Nerkoonjärven eteläpuolella sijaitsee Nerkoon kanava, joka toimii itsepavelun periaatteella. Siellä tuli myös ensimmäisen kerran maininta veneiden maksimikorkeudesta vastaan: niin sillat kuin sähköjohdot sallivat aina Kuopioon saakka vain 12-metriset mastot.

Nerkoon kanavan jälkeen ylitimme Onkiveden, joka on varsin laaja ja komea järvi. Ei 5-tien vauhtikuski tajua koskaan miten komeat maisemat sijaitsevat heti sen länsipuolella. Veneen vauhti (5-6 solmua tunnissa) on mainio nopeus maisemien tarkkailuun ja ihailuun. Hidas matkustaminen on kaikin puolin rentoutuva. Matkamme ensimmäisen kiintosillan alitus sujui hienosti. Vaikka Akkalansaaren sillan virallinen alituskorkeus on 12 metriä ja veneemme masto vesirajasta tarkkalleen 12,3 metriä, niin reilu metri jäi vielä pelivaraa:

Pitkän Onkiveden jälkeen imestyi toinen itsepalvelukanava, Ahkiolahden kanava. Myös tämän sulutus sujui ongelmitta ja pian saavuimme Maaninkaan, joka sijaitsee syvän Maaninkajärven itärannalla. Matkan varrella jätimme fiksun Sari Essayahin Lapinlahden sivuun, vaikka sekin alunperin kuului matkaohjelmaamme.

Päätimme jäädä Maaninkaan yhdeksi päiväksi, koska sade-ennuste seuraavalle päivällä oli melkoinen, kuten sitten toteuttuikin (etenkin Kainuussa, kuulemamme mukaan). Maaninka on hauska pikkupitäjä, joka kuuluu nykyisin Kuopion kaupunkiin. Söimme Veskun Kievarissa hyvää ruokaa sateisesta säästä huolimatta ja luimme veneessä niin kirjaa kuin nettiä. Safire diesellämmitin toimi mainiosti aurinkopaneelin avulla.

Maaninka — Kuopio (20 merimailia)

Parin yön jälkeen tuuliennuste oli mahtava: 12-15 m/s pohjoisesta ja luoteisesta! Purjeet ylös ja vauhti oli heti sen mukainen. Parhaimmillaan Kallavedellä jopa 10 solmua.

Laajan Kallaveden nopean ylityksen jälkeen tuttu 5-tie ja Tikkalansaaren ratasilta tulivat näkyviin. Nämä uudet "Kallasillat" valmistuivat muutamia vuosia sitten ja vaikka kuopiolaiset purjehtijat haukkuvat siltojen alituskorkeutta (12 m), niin Aldebaranille ne riittivät hyvin. Myös tässä puhelinsoitto tehosi (silta nostetaan vain tilauksesta kauko-ohjauksella Taipaleen kanavalta puh. 029 534 4156). Tultaessa kovassa myötätuulessa odotuslaituriin Väyläviraston irroneen kilven ruuvit aiheuttivat veneen kyljessä pari naarmua, minkä hetken verran harmitti, muttei onneksi kauan. Maalia saa taas kaupasta ja hiomisesta on tullut jo riittävästi kokemusta viime keväänä. 

Kuopiossa valitsimme kaupungin Maljalahden sataman, jossa on myös tarjolla kaikki palvelut. Pesukoneesta ja suihkusta oli iloa. Kuopion (ja maamme paras) kauppatori tarjosi kahvia ja paljon katsomista. Seuraavana päivänä haimme vielä thairavintolasta maukkaan lounaan veneeseen ennen lähtöä Leppävirtaan.

Kuopio — Leppävirta (32 merimailia) 

Kun Kuopion pohjoispuolen rannat ovat reheviä ja kaislapitoisia, niin heti Kuopiosta etelään tulevat vastaan mitä komeimmat kalliorannat. Aivan kuten saaristomerellä! Täysin tyynen matkapäivän aikana ihailimme näitä loputtomia maisemia. Suomi on uskomattoman kaunis, etenkin vesiteitse! Matkan varrella ensimmäinen rahtialus tuli vastaan, hollantilainen coaster "Larixborg", tutusta Delfzijlin satamasta, jossa myös Aldebaran kävi 8 vuotta sitten. Hatunnosto niin kipparille kuin luotsille! Kunnioitus heitä kohtaan nousi entisestään mitä lähemmäksi Leppävirta tuli: todella kapeat ja kivikkoiset väylät..

Ennen Leppävirtaa odotti vielä Konnuksen kanava, joka sekin toimii mainiosti itsepalveluperiaatteella. Kun saavuimme Leppävirtaan ilmestyi se komea ja korkea silta eteen, jonka kautta aikoinaan paljon kuljin Heinävedeltä käsin. Jo silloin ihailin sen korkeutta (24,5 m), mutta Kuopiosta alaspäin kaikki kiinteät sillat ovat sen korkuisia.

Leppävirrassa päätimme yöpyä Unnukan matkakeskuksessa, tarkemmin Mansikkamäen Lomakeskuksessa, joka sijaitsee aivan 5-tien tuntumassa. Tämä laituripaikka tarjoaa hienot puitteet ja totesimme, että sen huoltorakennuksen pesu-, keittiö ja wc-tilat olivat aivan huipputasoa. Hyvää palvelua ja hyvä oli aamiainenkin.

Leppävirta — Varkaus (13 merimailia)

Melko nopean siirtomatkan jälkeen saavuimme Varkauteen, jonka vierasvenesatama valittiin vuonna 2010 maan parhaaksi. Tämä Taipale-kanavan vierellä sijaitseva satama on edelleen varsin viihtyisä ja hyvä. Varkauteen oli 2 km kävelymatka ja kuulimme, että juuri silloin pidettiin siellä "Sampea ja samppanjaa"-juhlat. Emme kuitenkaan osallistuneet siihen vaan jatkoimme seuraavana aamuna Savonlinnan suuntaan. Ennen sitä piti kuitenkin mennä Taipale-kanavan läpi, jossa tapahtui kaikkein suurin pudotus: 5 metriä mentiin sujuvasti alas.

Varkaus — Savonlinna (42 merimailia)

Jo etukäteen tiesimme, että Saimaan ylävesistö on laaja, mutta vasta Varkauden jälkeen se selvisi oikein kunnolla. Jokaisen niemen ja mutkan jälkeen ilmestyivät entistä laajemmat selät. Rantasalmeen kuuluva Haukivesi on uskomaton! Kyseisen matkapäivän tuuli oli äärettömän kova ja valitettavasti vastaan, joten koneella ajoimme Linnansaaren Kansallispuistoon asti, jossa yövyimme suojaisessa lahdessa, muutamien muiden veneiden kanssa. Saaressa on pieni kahvila, joka toimii aurinkovoimalla ja sen emäntä valitti, että eräs mäyrä pitää kovaa menoa, jokaisena yönä (varastaa ruokaa ja jopa tavaraakin telttakankaiden läpi). Siitä syystä saaressa näkyy vain puuteltat, jonne innokas mäyrä ei ylety..

Linnansaaressa vietetyn yön jälkeen sää oli hieman rauhoittunut ja jatkoimme matkaa kohti Savonlinnaa, jossa päätimme olla pari yötä. Sisääntulo uuden Laitaatsillan (24,5 m) kautta on vaikuttavaa ja pian Olavinlinna tuli näkyviin. Hotelli Hospitzin laivalaituri (Torninpyörän vierasvenesatama) lienee kaunein ja mukavin paikka veneilijöille. Myös siellä suihku, wc ja sauna kuuluvat peruspaveluihin.

Savonlinna — Puumala (42 merimailia)

Matkamme jatkui Puumalaan ja sen yhteydessä nähtiin enemmän rahtiliikenettä kuin aiemmin. Vesitie on myös hyötykäytössä. 

Puumala — Lappeenranta (40 merimailia)

Pitkän vesimatkamme viimeinen etappi alkoi valitettavasti taas vastatuulella, joten 2-pyttynen Farymann (22 hv) sai taas tehdä työtään. Onneksi se kuluttaa vain 2 litraa tunnissa, mutta purjeiden voimalla olisi ollut niin paljon leppoisampaa.. Aina ei voi voittaa. Matkan varrella ohitimme Lintusalon saaren, josta tuo alkuperäinen Nestori Miikulainen (Nestori Reponen, 1912−1982) oli kotoisin.

Kun kerran vesistöt Varkauden ja Savonlinnan välillä olivat jo laajuudessaan omaa luokkaa niin vasta tämä niin sanottu Suur-Saimaa on nimensä väärti! Mahtavat ulapat. Myhkiönselän eteläosassa, Rehusaaren jälkeen, ilmestyi säkkisumu, mutta tabletimme SailMatesta oli pätevä apu. Pari venettä seurasi meitä eivätkä ohittaneet. Luottivat vissi myös tablettiimme..Pian Kutveleen avokanavan jälkeen sumu hälveni ja pikku hiljaa Lappeenrannan piiput tulivat näkyviin (UPM:n Kaukaan tehdas).

Lappeenrannan satama on todella kaunis ja sen vieravenesatamat (useita) hyvätasoisia. Söimme "Prinsessa Armaadassa" (laivaravintola) hyvät pihvit ja nostimme samppanjalasit onnistuneen matkan päätteeksi. Vene jätettiin kasinoterassin vierasvenelaiturilla sen jälkeen kun ystävällisen satamaedustajan kanssa oli sovittu kahden viikon laituripaikasta. Tarkoituksena on jatkaa viikon kuluttua Saiman kanavan kautta Suomenlahdelle.